Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Ihotautilääkäreille mieluisa päivettymätön iho oli pitkään haluttu ja muodikas kauneusihanne, sillä ruskettuminen yhdistettiin ulkotyötä tekevään rahvaaseen. Päivettynyt iho tuli tarinan mukaan muotiin vahingossa, kun muoti-ikoni Coco Chanel sai liikaa aurinkoa ja päivettyi tahtomattaan Välimeren risteilyllä.

Harmillista näin, sillä auringon UV-säteilylle altistuminen on ihosyövän tärkein yksittäinen aiheuttaja. Ihosyöpää tutkiva LT Hanna Siiskonen kertookin, että ihosyöpien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Siiskonen palkittiin hiljattain vuoden 2017 nuoren tutkijan Martti Hämäläinen -palkinnolla. Hänen tutkimuksensa keskittyy hyaluronaanin rooliin ihosyövissä ja se on avannut uusia näkökulmia ihosyövän hoitoon.

– Immunologisia lääkehoitoja varten on tärkeää tunnistaa merkkiaineita, joilla potilaiden hoitovastetta lääkitykseen voidaan arvioida ja ennustaa paremmin. Tämä on tärkeää, jotta osaisimme valita lääkityksen käyttäjiksi ne potilaat, jotka erityisesti näistä lääkkeistä hyötyvät. Näitä merkkiaineita ei tällä hetkellä ole tiedossa.

Siiskonen toimii varajohtajana Pohjois-Savon ihosyöpäohjelmassa, jonka tavoitteena on vaikuttaa ihosyöpäsairastavuuteen Pohjois-Savossa ja samalla kartuttaa tutkimusmateriaalia ihosyöpien ehkäisyä ja hoidon kehittämistä varten.

Kuuntele haastattelu:

KuunteleKesto: 16’04”

 

Vastaa