Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Järkyttyneet, pettyneet ja vihaiset, näin voisi kuvata opiskelijoiden tuntoja hallituksen kaavailemista opetukseen ja opiskeluun kohdistuvista säästöistä.

Kaavaillut yli 600 miljoonan euron koulutussäästöt näkyvät väistämättä opiskelijoiden arjessa niin toimeentulossa kuin opetuksen järjestelyissäkin.

Suomen ylioppilaskuntien liitto on todennut kannanotossaan, että kaikki opiskelijoiden ja koulutuksen kulmakivet eli toimeentulo, asuminen ja maksuttomuus ovat vaakalaudalla.

Myös Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Juho Pulkka toteaa, että osaamisen tason tietoisella laskulla voi olla kauaskantoisia seurauksia.
– Kyllä tieteen tekemisen puolesta voi olla huolissaan, jos rahoitus on entistä tiukemmassa ja ollaan entistä vahvemmin ulkopuolisen rahoituksen varassa.

– Opiskelijan arjessa leikkaukset näkyvät esimerkiksi ryhmäkokojen kasvussa.

Kuuntele haastattelu.

kuuntele Kesto: 11’55”

Vastaa