Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Miten historiankirjoituksessa on 30-lukua käsitelty? Paljolti sotien näkökulmasta, minkä voi päätellä jo tarkastelemalla historiaa käsittelevien teosten nimiä: Maailmanpoliittisten uhkien aika, Katastrofiin päättynyt vuosikymmen, Talouslaman varjon aikaa ja Sotien välistä kautta. Näin toteaa Ikääntyvien yliopistossa 30-luvusta puhunut Itä-Suomen yliopiston arktisten alueiden ja Suomen historian professori Maria Lähteenmäki.

– 30-luku näyttäytyy historiankäsittelyssä talvisodan esinäytöksenä, eli katsotaan sodan perspektiivistä, miten tähän tultiin. Sieltä on poimittu sotaa ennustaneita merkkejä, Lähteenmäki toteaa.

Pitämässään luennossa Lähteenmäki yrittää itse lähestyä 30-lukua erilaisesta näkökulmasta.
–  Väitän, että tänä aikana maassa vallitsi valtava optimismi, tulevaisuudenusko ja eteenpäin menemisen meininki. Ennennäkemättömästi.

Tätä aikaa edeltänyt raskas 20-luku alkoi olla jo sen verran takana, että kansalla oli lupa hengittää vapaammin. Lama purkautui ja demokratian kriisi laimeni, kansa ja poliittinen johto etsivät ja löysivät yhteisempää linjaa. Jopa kesät olivat lämpimämpiä, tulevaisuus näytti hyvältä.
– Kuvani 30-luvusta on aivan toisenlainen kuin tämä synkeä kuva, jota sitäkään ei voida unohtaa.

Lähteenmäki käy luennossaan läpi kuutta teemaa: ulkopoliittisen tilanteen stabilisoituminen Suomessa, sisäpoliittiset avaukset, talouselämän elpyminen, koulutukseen panostaminen, sosiaalihuollon uudistukset sekä kulttuurin ja historian koettu vahvuus – nämä teemat nousevat Lähteenmäen mukaan vahvasti esille ”lyhyellä 30-luvulla”.

Kuuntele Lähteenmäen puheenvuoro kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 67’34”


Luento on taltioitu Kuopion kaupungintalolla Ikääntyvien yliopiston luentosarjasta. Kantti on perinteisesti valikoinut ohjelmiinsa Ikääntyvien yliopiston luentosarjan luentoja. Ikääntyvien yliopiston luennot järjestää Snellman-kesäyliopisto .

» Ikääntyvien yliopiston luentosarjan pääsivulle

Vastaa