Itä-Suomen yliopiston tukikampanjassa lähes viisi miljoonaa

Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -tukikampanjassa on koossa lahjoituksia noin 4,9 miljoonaa euroa. Kampanjan keräystavoitteena on 6 miljoonaa euroa kesäkuun loppuun mennessä.

Keräyssumma on kasvanut toukokuussa muun muassa Sigrid Juséliuksen Säätiön 300 000 euron lahjoituksella ja Broman Group Oy:n sekä Weisell-säätiön 25 000 euron lahjoituspäätösten myötä. Edellä mainitut säätiöt tekivät yliopistolle toisen lahjoituksensa meneillään olevan tukikampanjan puitteissa, ja Broman Groupin lahjoitus on jo kolmas.

Kaikki Broman Groupin lahjoitukset ovat kohdentuneet kauppatieteelliselle koulutusalalle. Sigrid Juséliuksen Säätiön lahjoitukset ovat puolestaan kohdentuneet lääketieteiden ja farmasian koulutusalalle ja Weisell-säätiön lahjoitukset luonnontieteelliselle koulutusalalle.

– Säätiömme on iloinen voidessaan tukea Itä-Suomen yliopiston kaltaista menestyvää yliopistoa, jonka kanssa yhteistyö lääketieteen saralla on ollut menestyksekästä ja pitkäaikaista, toteaa Sigrid Juséliuksen Säätiön toimitusjohtaja Christian Elfving.

Säätiön aiempi lahjoitus Itä-Suomen yliopiston tukikampanjaan oli suuruudeltaan myös 300 000 euroa.

Valtio on varautunut pääomittamaan enintään 150 miljoonalla eurolla suomalaisten yliopistojen kesäkuun loppuun mennessä keräämän yksityisen pääoman.

Vastaa