Tohtoripromootio 2015

Itä-Suomen yliopiston tohtoripromootio järjestettiin vuonna 2015 Kuopiossa. Ohessa Kantin tuottamaa materiaalia promootioon liittyen.

video

Promootio: puhe aamunkoitolle

Itä-Suomen yliopiston Kuopion promootio päättyi perjantai-illan (tai lauantai-aamun) juhlallisuuksien osalta puheeseen aamunkoitolle, jonka piti promootiotoimikunnan puheenjohtaja Tomi-Pekka Tuomainen. Lauantain juhlallisuuksiin kuuluu mm. risteily Kallavedellä.

Kuopiossa kaikkien aikojen suurin tohtoripromootio

Kuopiossa juhlittiin tänään näyttävästi Itä-Suomen yliopiston tohtoripromootiota. Promootiossa vihittiin kaikkiaan 146 tohtoria, enemmän kuin missään aikaisemmassa Kuopion kampuksen promootiossa. Lisäksi vihittiin 12 kunniatohtoria.
video

Juhlaa arjen keskelle

Tohtoripromootio on arvostettu ja arvokas akateeminen perinne, jonka juuret johtavat 1200-luvulle saakka. Mutta kuinka kunniatohtorit valitaan ja millainen on kunniatohtoreiden merkitys yliopiston näkökulmasta? Haastattelussa Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen.
video

Uudet promootioperinteet

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen tohtoripromootiossa vihitään kesäkuun alussa 146 Itä-Suomen yliopistossa tai Kuopion yliopistossa väitellyttä tohtoria sekä 12 kunniatohtoria. Tohtoritoimikuntaan kuuluva tutkijatohtori Maria Lankinen kertoo uusista promootioperinteistä.

”Ainoa asia mihin emme voi vaikuttaa, on sää”

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen tohtoripromootion suunnittelu on edennyt millintarkasti. Ainoa asia, mihin emme voi vaikuttaa, on sää, toteaa promootiotoimikunnan puheenjohtaja, professori Tomi-Pekka Tuomainen.
video

Santtu Mikkonen odottaa arvokasta ja iloista promootiotapahtumaa

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen tohtoripromootiossa vihitään kesäkuun alussa 146 Itä-Suomen yliopistossa tai Kuopion yliopistossa väitellyttä tohtoria sekä 12 kunniatohtoria. Yksi promovoitavista on tutkijatohtori Santtu Mikkonen, joka odottaa arvokasta, mutta iloista promootiotapahtumaa.
video

Tohtoritoimikunta tasapainoilee perinteiden ja uudistusten välillä

Kuopiossa järjestettävä Itä-Suomen yliopiston tohtoripromootio pitää myös tohtoritoimikunnan kiireisenä. Miten perinteet ja toisaalta kahden yliopiston yhdistyminen näkyvät tohtoripromootiossa? Jututimme tohtoritoimikuntaan kuuluvaa Merja Tarvaista samalla, kun hän kävi otattamassa mittoja tohtorinhattuaan varten.
video

Tohtorinhatut valmistuvat edelleen perinteisellä tyylillä

Valmistautuminen Kuopiossa järjestettävään Itä-Suomen yliopiston tohtoripromootioon on jo pitkällä. Kävimme keväällä katsomassa, miten tohtorinhatut mitataan. Tarkka mitoitus on jäykän hatun istuvuuden kannalta erittäin tärkeää.

Tuoreimmat