Kohua vai asiaa - Viimeiset sanani, Suomen kohutuin tv-ohjelma

Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä
Kari Voutila

Kuolema on yhteiskunnassamme vaiettu asia. Yksi osoitus tästä on se kohu joka nousi, kun tuotantoyhtiö Susamuru ilmoitti tekevänsä Viimeiset Sanani -ohjelmasarjan. Ohjelmaan haettiin tällöin henkilöitä jotka tiesivät kuolevansa lähiaikoina.

– Viimeiset sanani on alunperin hollantilainen tv-formaatti. Kyseessä on dokumentaarisen television formaatti, jossa kuoleva ihminen jättää valitsemilleen ihmisille videotestamentin, tiivistää Susamurun toimitusjohtaja Kari Voutila.

Hän kertoo kuulleensa formaatista ensimmäisen kerran keväällä 2007. Voutila kiinnostui formaatista välittömästi ja totesi, että tämä pitää toteuttaa myös Suomessa.
– Tässä oli jotain sellaista, joka herätti minussa välittömän kiinnostuksen tähän aiheeseen.

Kuolema on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä länsimaissa asiaksi josta ei puhuta, eikä siitä saa puhua.
– Tämän takia tällainen tv-sarja on oikeasti tärkeä, Voutila toteaa.

Kuuntele Kari Voutilan luento kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 22’46”


Luento on taltioitu Kuopion kaupungintalolla Ikääntyvien yliopiston luentosarjasta 4.11.2010.

Kantti on perinteisesti valikoinut ohjelmiinsa Ikääntyvien yliopiston luentosarjan luentoja. Ikääntyvien yliopiston luennot järjestää Snellman-kesäyliopisto

» Ikääntyvien yliopiston luentosarjan pääsivulle

Vastaa