Vuoden 2016 lääketieteen Nobel-palkinto myönnettiin solujen jätehuoltoa tutkineelle japanilaiselle solubiologille. Tämä solujen puhdistusmekanismi eli autofagia oli tutkimuskohteena myös tuoreessa Itä-Suomen yliopiston väitöksessä, jossa selvitettiin autofagian roolia silmänpohjan ikärappeumassa.

LL Niko Kivinen
LL Niko Kivinen

Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin näkövammaisuuteen johtava silmäsairaus länsimaissa ja sen esiintyvyyden on arveltu moninkertaistuvan tulevien vuosien aikana väestön ikääntymisen myötä. Uusia hoitomuotoja kaivataan siis kipeästi.

– Silmänpohjan ikärappeuman suhteen tiedämme jo ison osan solutason mekanismeista, mutta vasta viime vuosina on selvitelty ne perustavanlaatuiset syyt, jotka siihen johtavat eli esimerkiksi tämä autogfagian pettäminen, kuvaa LL Niko Kivinen.

Niko Kivisen väitöstutkimus osoitti autofagian toimintahäiriön olevan osallisena ikärappeumaan johtavien proteiinikertymien taustalla. Silti matka uusien, entistä parempien hoitomuotojen kehittämiseen on pitkä.

Kuuntele lisää:

KuunteleKesto: 17’59”

 

Lääketieteen lisensiaatti Niko Kivisen väitöskirja Autofagian rooli silmänpohjan ikärappeumassa, tutkimuksia AMD:n patogeneesistä tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 10.2.2017.

JÄTÄ VASTAUS