Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Yllättävän moni raskaana oleva nainen jatkaa sauhutteluaan ja ottaa viinilasillisen jos toisenkin vaikka tupakoinnin ja alkoholin tiedetään olevan haitallista kohdussa kasvavan sikiön kannalta. Arvioiden mukaan kymmenen prosenttia raskaana olevista naisista käyttää alkoholia läpi raskauden ja noin 8-15 prosenttia tupakoi.

Etanoli ja nikotiini kulkeutuvat helposti istukan läpi ja tuoreen tutkimuksen mukaan ne ovat yhdessä myrkyllisempiä kuin erikseen.
– Nämä eivät ole kaikista pahimpia myrkkyjä, mutta jos mietitään kokonaisaltistumista, niin näille altistutaan varsin suuria määriä, kertoo istukan roolia kemikaalien sikiötoksisuudessa selvittänyt proviisori Jenni Repo.

Repo kertoo, että istukka ei tarjoa sikiölle pitävää suojaa vaan se läpäisee sekä hyvän että pahan.
– Tämä on yllättävä tieto monille.

Jenni Revon väitöstutkimuksen tutkimusmenetelmänä käytettiin istukkaperfuusiota, jossa synnyttäjän luovuttaman istukkakudoksen toimintaa pidetään yllä keinotekoisen verenkierron avulla.

– Etanolin ja nikotiinin kohdalla noin 15 minuutissa näiden pitoisuuksia löytyi jo sikiön puolelta ja kahden tunnin kohdalla pitoisuuden olivat samat sekä sikiön että äidin puolella.

Kuuntele lisää:

KuunteleKesto: 13’32”

 

Proviisori Jenni Revon väitöskirja Istukan rooli kemikaalien sikiötoksisuudessa tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 16.6.2017.

 

JÄTÄ VASTAUS