Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Nunnanlahden Uuni Oy on lahjoittanut Itä-Suomen yliopistolle miljoona euroa viisivuotisen sydän- ja rintaelinkirurgian professuurin rahoittamiseksi.

Nunnanlahden Uuni Oy:n omistaja Juhani Lehikoinen kertoo, että lahjoituksen kimmokkeena oli omakohtainen kokemus sydänkirurgiasta KYSissä.
– Sain 14 vuotta sitten elämälleni jatkoaikaa, jonka ansiosta olen voinut edelleen panostaa vuolukiviesiintymän ainutlaatuiseen vuolukivilajiin perustuvaan yritystoimintaan ja tulisijateollisuuden kehitystyöhön. Tänä aikana yrityksen tulos syntyi ja kasvoi parhaimmilleen. Siitä kiitoksena nyt haluan tuloksesta kohdentaa tutkimus- ja kehitystyöhön lahjoitusprofessuurin kautta.

Lehikoinen haluaa erityisesti kiittää apulaisylilääkäri, sydänkirurgi Ensio Bergiä ja hoitohenkilökuntaa saamastaan hoidosta.

– Tukemalla sydän- ja rintaelinkirurgian tutkimusta ja kehittämistä haluan olla edistämässä hyvää hoitoa Savo-Karjalan asukkaille myös tulevaisuudessa.

Rehtori Jukka Mönkkösen mukaan on upeaa, että yksityinen taho haluaa näin merkittävällä tavalla tukea yliopistoa sekä lääketieteellistä tutkimus- ja kehitystyötä. – Tällainen tuki tarjoaa mahdollisuuden tiettyjen alojen kohdennettuun kehittämiseen.

– Professuurin myötä KYSistä tulee yksi alan merkittävistä keskuksista Suomessa, toteaa puolestaan sydän- ja rintaelinkirurgian klinikkaylilääkäri Pekka Jaakkola KYSin Sydänkeskuksesta.

Vastaa