Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Paljon palveluja tarvitsevat ihmiset eksyvät, uupuvat ja turhautuvat palveluviidakossa. Näin todetaan tuoreessa sote-integraatiota selvittäneessä tutkimusjulkaisussa.

Tutkimuksen tekijä, yliopistotutkija Anneli Hujala lisää, että yhtä lailla myös asiakkaita auttavat ammattilaiset ovat usein neuvottomia kun toisten työtä ei tunneta eikä yhteistyölle ole sovittu malleja.

– Aika paljon on sellaista kierrettä, että lähetetään asiakas aina uudelle ammattilaiselle, jolle asiakas joutuu uudelleen kertomaan asiaansa. Asiantuntijatkaan eivät aina tunne riittävästi toistensa työtä ja toimintakenttää.

Asiakkaiden ja sote-ammattilaisten ääntä kannattaa Hujalan mukaan kuunnella ajoissa.

– Uudistusta kun lähdetään toimeenpanemaan kentälle eli jalkauttamaan, niin ollaan uuden vaiheen edessä ja kannattaa kiinnittää entistäkin enemmän huomiota siihen, että saadaan ne lopulliset sote-intergaatiota tekevät mukaan työhön.

Kuuntele lisää:

KuunteleKesto: 15’48”