Aspekti 21.1.2018

    Jaa Facebookissa
    Tweettaa Twitterissä

    Aspekti Yle Puheella sunnuntaina 21.1.2018 ja uusinta maanantaina 22.1.2018.

    Paljon palveluja tarvitsevat ihmiset eksyvät, uupuvat ja turhautuvat palveluviidakossa.
    – Aika paljon on sellaista kierrettä, että lähetetään asiakas aina uudelle ammattilaiselle, jolle asiakas joutuu uudelleen kertomaan asiaansa. Asiantuntijatkaan eivät aina tunne riittävästi toistensa työtä ja toimintakenttää, toteaa tutkija Anneli Hujala.

    Populismi on noussut esiin niin kotimaan kuin laajemminkin Euroopan politiikassa tällä vuosikymmenellä. Populismista keskusteltiin myös Kuopiossa viime keväänä  Filosofiakahvilassa, jossa kevään viimeisenä alustajana toimi populismitutkija Emilia Palonen.

    Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ollut yliopistojen lakisääteinen tehtävä jo yli kymmenen vuoden ajan. Yksi tapa toteuttaa tätä niin sanottua kolmatta tehtävää on osaamisen kaupallistaminen ja se jos mikä on ravistellut yliopiston perinteisiä toimintamalleja, joiden pääpaino on ollut opetuksessa ja tutkimustyössä.

    Kuuntele Aspekti kokonaisuudessaan:

    kuunteleKesto 60’00”

    Lisää Aspekteja (kantti.net)

    Yle Puhe

    Yle Puhe - taajuudet ja ohjelmakaavio

    Vastaa