Digitaaliset ihmistieteet: tutkimuskohteena somen massadata

Verkon datamassaa louhimalla ja analysoimalla voidaan vaikuttaa vaikkapa ihmisten kulutustottumuksiin tai poliittisiin trendeihin. Sanotaan, että sosiaalisen median jätit, kuten Facebook ja Google, ovat valjastaneet ihmisten tuottaman kielidatan omaan käyttöönsä. Nyt käytävä keskustelu datamassojen keräämiseen ja hyödyntämiseen liittyen tulee todellakin tarpeeseen, tuumaa englannin kielen professori Mikko Laitinen.

Johtamisvalmennus: kävelykeskustelu vie uusille ajatuspoluille

- Kävely itsessään on eteenpäin vievää liikettä ja vaikuttaa keskustelun sisältöön. Luonto antaa myös mielelle uusia maisemia, kertoo Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa kävelykeskusteluja vetävä työn ja organisaatioiden erikoispsykologi Pauli Kallio.

Teollinen hamppu ja tulevaisuuden sovelluskohteet

Mikä on kasvi joka on hyvin vaatimaton viljeltävä, sopii vaikkapa perunan viljelyskiertokasviksi, siitä syntyy kuitua ja päistärettä ja niistä puolestaan muun muassa biohiiltä, puunsuojaksi käyviä tisleitä, tekstiilejä tai komposiitteja autoteollisuuden käyttöön? Kyseessä on tietenkin kuituhamppu.

Villiruoka liiketoimintana

Monet kotoisat luonnontuotteemme, kuten marjat ja sienet ovat meille tuttuakin tutumpia ja arkipäiväisiä juttuja, mutta vientimarkkinoilla ne olisivat yllättävän kovaa valuuttaa. Ja metsissämme todellakin on mitä kerätä, sillä Luonnonvarakeskuksen mukaan marjojen talteenottomäärät ovat vain noin 20–30 prosentin luokkaa.

Matkailu: liikunta ja luonto vetovoimatekijöinä

Kuluvien talvilomaviikkojen aikana suomalaisissa kylpylöissä ja laskettelukeskuksissa on riittänyt vilskettä. Lomalta haetaan yhä useammin erilaisia aktiviteetteja ja liikunnallisia palveluita pelkän löhöilyn sijaan. Eli liikunta ja toisaalta luonto, siinä vahvoja vetovoimatekijöitä, joiden varaan matkailua voisi ja pitäisi rakentaa. Millainen potentiaali luontoliikuntamatkailussa piilee?

Aivot ovat tietotyöläisen tärkein työkalu

Itä-Suomen yliopiston Aducaten Tuloksellista tietotyötä -hankkeessa on etsitty työn mielekkyyttä ja kokeiltu uusia tietotyöläisen työskentelytapoja. – Tärkein työvälineemme ei ole tietokone eikä kännykkä, vaan aivot, toteaa suunnittelija Arttu Puhakka Aducatesta.

Tuoreimmat