Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Lääkärin työ ja tutkijan arki kulkevat sopusoinnussa rinnakkain LT Antti Saaren elämässä. Erikoislääkärinä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa työskentelevälle Saarelle on juuri myönnetty Martti Hämäläisen nimeä kantava, nuorelle lupaavalle tutkijalle myönnettävä tunnustuspalkinto kannustukseksi tutkijan uralle.

Antti Saaren tutkimussarkana ovat lapset ja erityisesti lasten kasvun seuranta.

– Tutkimusaiheena tämä on ollut tutkijalle lottovoitto kun kaikki tutkimustieto on melkein heti mennyt käyttöön, Saari toteaa ja viittaa tutkimustyöhän, jonka seurauksena kaikkialla Suomessa käytetään Saaren tutkimusryhmän uudistamia kasvukäyriä.

Saari kertoo, että kasvun seuranta on erityinen ikkuna lapsen terveyteen ja kasvun seurannalla on mahdollisuus aikaistaa monen sairauden diagnosointia.
– Kasvu ilmentää hyvin lapsen terveyttä. Monet sairaudet voivat hyvin aikaisessa vaiheessa vaikuttaa kasvuun, esimerkiksi suolistosairauksien osalta lapsen kasvussa voidaan nähdä taantumaa paljon ennen kuin ne antavat muita oireita itsestään.

Lasten lihavuus on kytevä aikapommi

Kun puhutaan lasten kasvun seurannasta, ei voi olla puhumatta lasten ylipainosta.

– Suomessa lasten ylipaino on kaksin-kolminkertaistunut viimeisten 30 vuoden aikana. Lasten paino on voimakkaasti urautuva eli ylipainoinen lapsi on suurella todennäköisyydellä ylipainoinen myös aikuisuudessa eli lihavuuteen liittyvät sairaudet tulevat lisääntymään tulevaisuudessa. Meillä kytee lapsiväestössä aikapommi, joka varmasti realisoituu myöhemmin, jos emme pysty tälle asialle mitään tekemään.

KuunteleKesto: 20’14”

 

Vastaa