Omistaminen filosofisena ongelmana

Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Kevään Filosofiakahvila-sarja on keskittynyt mm. talouden, tuotannon, omaisuuden, ja markkinatalouden teemoihin. Samalla linjalla jatkaa myös Filosofiakahvilassa vieraillut yliopistonlehtori Markku Oksanen Itä-Suomen yliopistosta ja VTT:ltä, joka puhui alustuksessaan omistamisesta filosofisena ongelmana.

Moraalinen omistajuus, tunneomistajuus, psykologinen omistajuus, tietoisuuden omistajuus – omistaminen on hyvin laaja-alainen ja joskus vaikeastikin määriteltävissä oleva asia. Vai mitä ajattelette esimerkiksi tytön tunneomistajuudesta entiseen poikaystävään nähden siten, ettei tytön ystävätär voisi kiilata tähän väliin? Tai työntekijän omistusoikeudesta työnsä hedelmiin – vaiko sittenkin työnantajan oikeudesta maksamansa työn hedelmiin?

Voisiko omistamisen määrittää jotenkin yhdellä virkkeellä? Oksanen tiivistää omistajuuden näin:
– Omistaminen on yhteiskunnallinen instituutio, joka ohjaa ihmisten tarvitsemien resurssien saatavuutta ja käyttöä ja määrittelee ihmisten välisiä suhteita.

Millainen ongelma omistaminen sitten on filosofisessa mielessä? Kuuntele Oksasen luento kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 65’23”


Alustus on  on taltioitu Filosofiakahvilassa Kuopiossa 10.3.2015.

Filosofiakahviloissa tavalliset ihmiset kokoontuvat yhteen keskustelemaan heitä koskettavista kysymyksistä. Tavoitteena on elävyys, toisten kohtaaminen kasvokkain, eri-ikäisten ja eri elämänpiireistä tulevien ihmisten näkeminen ja kuunteleminen sekä uusien näköalojen avaaminen yhdessä.

Kantti taltioi Filosofiakahvilan alustuksia yhteistyössä Snellman-kesäyliopiston kanssa.

Filosofiakahvila-sarjan etusivulle

Filosofiakahvila

Filosofiakahvila syksy 2018, aikataulu ja aiheet

Filosofiakahvila jatkuu jälleen Kuopiossa. Syksyn 2018 teemana on mieli. Kuopion Filosofiakahvila kerää jälleen filosofiasta kiinnostuneita kuopiolaisia keskustelemaan alan asiantuntijoiden alustuksista. Alustukset taltioidaan ja julkaistaan soveltuvin osin Kantin verkkosivuilla.

Populismin nousu Euroopassa

Populismi on noussut esiin niin kotimaan kuin laajemminkin Euroopan politiikassa tällä vuosikymmenellä. Populismista keskusteltiin myös Kuopiossa kevään viimeisessä Filosofiakahvilassa, jossa kevään viimeisenä alustajana toimi populismitutkija Emilia Palonen.

Oikeusvaltion idea

Kontrolloiko valtio oikeutta, vai oikeus valtiota? Mitä yhteyksiä löytyy Trumpin maahantulokiellosta, Turkin hallituksen oikeusvaltiokäsityksestä ja Sipilän hallituksen lainvalmistelusta? Tätä pohti yli­o­pis­to­leh­to­ri Niko Soi­ni­nen Filosofiakahvilassa.

Eurooppa filosofisena ideana

Euroopan ideasta Filosofiakahvilaan saapui puhumaan Eu­roop­pa-tut­ki­muk­sen tut­ki­ja­toh­to­ri Timo Miet­ti­nen, joka valotti alustuksessaan ajatusta yhtenevän Euroopan synnystä. Idea on peräisin jo satojen vuosien takaa.

Missä on moniarvoisuuden itäraja?

Kevätkauden ensimmäisenä vieraana Filosofiakahvilaan saapui Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori Jukka Korpela, joka pohti omassa alustuksessaan moniarvoisuuden itärajan paikkaa. Missä ajallisessa pisteessä länsi erosi idästä, ja minne raja voidaan maantieteellisesti vetää? Löytyykö erottavaa rajaa?

Filosofiakahvila kevät 2017, aikataulu ja aiheet

Filosofiakahvila jatkuu jälleen Kuopiossa. Kevään 2017 teemana on Eurooppa. Kuopion Filosofiakahvila kerää jälleen filosofiasta kiinnostuneita kuopiolaisia keskustelemaan alan asiantuntijoiden alustuksista. Alustukset taltioidaan ja julkaistaan soveltuvin osin Kantin verkkosivuilla.

Vastaa