video

Taidevartti: Jaakko Rönkkö – Virta

Taidevartissa tutustutaan Kuopiossa pitkään vaikuttaneeseen Jaakko Rönkköön (s.1947). Hänen tuotantonsa pääteema on piirtäminen kaikissa muodoissaan. Tarkastelun kohteena on teos Virta, jossa taiteilija tutkii luonnonmuotojen kuvaamista ja esittävän ja abstraktin taiteen rajoja.

Kirkkotekstiilit ja käyttöesineistö ovat aikansa käsityöläisten taidonnäytteitä

Hopea kiiltää ja kasukoiden kultalangat kimaltelevat kynttilän valossa kun kirkkoväki on aikoinaan saapunut soutaen järven selkien yli Kuopion Tuomiokirkkoon. Kirkkotekstiilit ja kirkkojen käyttöesineistö ovat aina olleet näyttäviä ja jopa prameita – miksi näin? Entä kuinka aikaa on mitattu kynttiläkellolla tai kuinka kirkot valaistiin kauan ennen sähkövalon tuloa?
video

Taidevartti: Albrecht Dürer – Ritari, kuolema ja paholainen

Albrecht Düreriä (1471-1528) pidetään aikakautensa suurimpana saksalaisena taiteilijana. Taidevartissa tutustutaan Leonardo Da Vilhun kokoelmaan kuuluvaan grafiikanteokseen Ritari, kuolema ja paholainen, joka on yksi Dürerin kuuluisimmista kuparikaiverrustöistä.

Rakennustöitä sodan varjossa

Kuopion Tuomiokirkko on Suomen suurin keskiajan jälkeen rakennettu kivikirkko. Tämä jykevä rakennus on hallinnut maisemaa ja ihmisten elämään jo kahdensadan vuoden ajan. Rakennus kertoo tarinaa Suomen historiallisista vuosista Ruotsin vallan alta Venäjän autonomiseksi suurruhtinaskunnaksi.
video

Taidevartti: Unto Pusa – Lapsia aidalla

Unto Pusa oli monumentaalimaalari, taideteoreetikko ja merkittävä taideopettaja. Hän oli edelläkävijä, jolla oli suuri vaikutus suomalaisen modernismin kehittymiseen. Taidevartin aiheena on tällä kertaa Kuopion kaupungin taidekokoelmaan vuonna 1962 hankittu Lapsia aidalla vuodelta 1959. Lapsia aidalla on yksi Taiteilijan matkassa -kokoelmanäyttelyn teoksista.

Sammakot ja käärmeet kirkonmäellä

Taikausko, pakanuus ja erilaiset loitsut olivat arkipäivää vielä pitkään kristinuskon Suomeen rantautumisen jälkeen. Kirkkoja pidettiin voimallisina rakennuksina, joiden uskottiin antavan voimaa niihin sijoitetuille esineille ja vahvistavan esineisiin liittyviä loitsuja.
video

Taidevartti: Juho Rissanen – Ruumiinpesijä

Kevään ensimmäisessä Taidevartissa puhuttiin Rissasesta savolaisen kansan kuvaajana ja tarinankertojana, esimerkkinä Ruumiinpesijä vuodelta 1908. Kuopiolaissyntyinen taiteilija kuvasi ihmiselämän iloja ja suruja koruttomasti, mutta lämpimällä myötätunnolla.
video

Taidevartti: Kuopion taidemuseo (rakennus)

Vuoden viimeisellä taidevartilla tutustutaan Kuopion taidemuseon rakennukseen. Taidemuseo aloitti toimintansa Kuopiossa 1980 talossa, joka toimi aikanaan pankkina. Taidevartilla tutustutaan vanhan jugendrakennuksen historiaan. Taidevartin aikana ovet ovat avoinna myös sellaisiin paikkoihin, joihin näyttelyvierailla ei muulloin ole pääsyä.
video

Taidevartti: Johannes Takanen – Aino

Taidevartissa tutustutaan aikanaan säädyttömyydellään kohun nostattaneeseen Johannes Takasen (1849–1885) Aino-veistokseen. Teos kuvaa Kalevalan nuorta Ainoa, joka on joutumassa vanhan Väinämöisen puolisoksi.
video

Taidevartti: Anita Snellman – Matanza

Taidevartilla selviää tällä kertaa millainen siantapon perinne on Espanjassa ja kuinka se liittyy muun muassa eri kulttuureja ja uskontoja edustavien ihmisten väliseen valtataisteluun. Perinne tuli tutuksi Espanjassa pitkään asuneelle taiteilija Anita Snellmanille, joka teki aiheesta myös maalauksen Matanza.

Tuoreimmat