Runsas saunominen suojaa miehiä sydänkuolemilta

Tuoreen Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan jopa päivittäinen saunominen voi pienentää muun muassa sydänkuoleman vaaraa. 20 vuotta kestäneessä laajassa seurantatutkimuksessa havaittiin, että 4-7 kertaa viikossa saunovilla miehillä oli 63 prosenttia pienempi sydänperäisen äkkikuoleman riski kuin kerran viikossa saunovilla.

Tarvitseeko liikunnan olla kuormittavaa?

Liikkumista harrastetaan kunnon ylläpitämiseksi ja terveyden edistämiseksi. Onko sitten sama millaista liikuntaa harrastamme - tai miten? Tarvitseeko liikunnan olla kuormittavaa? Tästä otamme selvää Paremmassa päivässä tällä kertaa.

Tolkku mukana talviurheilussa

– Mitoita rasitus sopivasti omaan kuntoon nähden, tiivistää liikuntalääketieteen erikoislääkäri Kai Savonen hankiliikunnan pelisäännöt. Mutta mitä on hyvä pitää mielessä talviurheiluun ja etenkin sen aloittamiseen liittyen? Entä millaisia ovat tyypilliset talviurheiluun liittyvät vammat?

Tavoitteena tehokas ja nopea siedätyshoito

Silmiä kirvelee, nokka vuotaa, kurkussa kuristaa – allergiset oireet ovat tuttuja monelle meistä. Yksi keino päästä eroon kiusallisista ja vakavistakin allergisista oireista on siedätyshoito. – Allergeeni, joka oireita aiheuttaa, on se, jolla hoidetaan, tuumaa siedätyshoidon kehittämistä väitöksessään tutkinut LL Aino Rönkä.

Verkkomaailma viettelee - pitääkö vanhemman seurata nuoren netinkäyttöä?

Internet on mullistanut maailmamme kohtalaisen lyhyessä ajassa. Aikuisilla riittää tekemistä heidän yrittäessään pysyä mukana lasten ja nuorten surffailussa ja verkkopalveluiden käytössä. Toisaalta taas osa vanhemmista on hyvinkin eteviä verkon käyttäjiä itsekin. Mutta paljonko vanhemman tarvitsee sitten nuorten netinkäytöstä tietää?
video

Ekologista kauneutta ja hyvää oloa

Savon ammatti- ja aikuisopisto on aloittanut ensimmäisenä Suomessa ekokosmetologien ammatillisen täydennyskoulutuksen. Koulutusohjelmaan kuuluu muun muassa kestävään kehitykseen, kosmetiikan raaka-aineisiin, ravintoon, ayurvedaan, eteerisiin öljyihin ja aromaterapiaan liittyviä opintoja.

Alzheimer-potilaat joutuvat sairaalahoitoon muita useammin

Alzheimerin tautia sairastavilla oli tuoreen tutkimuksen mukaan 25 prosentin verran enemmän sairaalahoitojaksoja kuin tautia sairastamattomilla. Perusterveydenhuollon sairaalahoitojaksoja oli peräti 70 prosenttia enemmän, erikoissairaanhoidon hoitojaksoja viidenneksen vähemmän kuin verrokeilla.

Vaaka ei kerro koko totuutta terveydestä

Näinä aikoina kahvi- ja lounaspöydissä on varmasti puhuttu ruuasta, pyhinä vyötärölle kertyneiden kilojen pudottamisesta ja mitä erilaisimmista dieeteistä. Mutta kertooko vaaka totuuden terveydestä? Entä mitä suosia, mitä välttää ja mistä tietää, että syö terveyttään vaalien jos vaaka ei olekaan se totuudentorvi?

Muuttuva käytös voi olla oire muistisairaudesta

– Ei ole näkemystä omasta käyttäytymisestä, sanotaan mitä sylki suuhun tuo ja käyttäydytään niin, ettei huomioida työyhteisöä ja perhettä. Käyttäytyminen voi muuttua ihan hälläväliä-tyyliseksi. Tästä vasta vuosien päästä voi tulla muistioireita ja muita toiminnanohjauksen ongelmia mukaan kuvaan, kertoo tutkimusjohtaja Merja Hallikainen työikäisten muistisairauksien oireista.

Paljonko voimailija tarvitsee proteiinia?

Vaikka keskivertosuomalaisella proteiinin päiväkohtainen saanti on vallan riittävällä tasolla terveysliikuntaa ja normaalia lihasvoimaa ajatellen, pienellä osalla proteiininsaanti on jopa liioitellun suurta ja osalla toisaalta turhan vähäistä.

Tuoreimmat