video

Valmistuvat hammaslääkärit saateltiin matkaan

Ensimmäiset Itä-Suomen yliopistossa opiskelleet hammaslääkärit valmistuvat tänä keväänä. Valmistuva joukko on ainutlaatuinen myös siksi, että opintonsa aloittaneista kukaan ei ole keskeyttänyt tai vaihtanut alaa. Valmistuvia saateltiin matkaan hammaslääketieteen yksikön ja ainejärjestö Dentinan keväjuhlassa.

Vanhempainilta: Päihteet, mielenterveys ja riippuvuudet

Miten voi ammattiin opiskeleva nuori? Millaista roolia päihteet näyttelevät nuorten elämässä? Millaisia ongelmia opiskeleva nuori kohtaa ja mistä näihin voisi saada apua? Muun muassa näitä asioita pohdittiin Savon ammatti- ja aikuistopiston, Tatu – tartu tutkintoon -hankkeen ja Nuorten palveluverkoston järjestämässä vanhempainillassa.
video

Tiedefestivaali tuo tietoa valosta

SciFest-tiedefestivaalin pääesiintyjä oli tänä vuonna valo – sen ominaisuuksia, ilmiöitä ja merkitystä selvitettiin kymmenissä työpajoissa, luennoilla, esityksissä, kilpailuissa ja tiedekahviloissa. Tänä vuonna tiedefestivaalin kohderyhmänä oli koululaisten ja opiskelijoiden lisäksi myös opettajat, sillä heille oli tarjolla täydennyskoulutusta SciEdu-tapahtumassa.

Valossa on voimaa

Voiko valolla maalata? Miten onnistuu robottien ohjaus valon avulla? Tiesitkö, että myös hyönteiset tuottavat valoa? Tai että kasveja ja ihmisiä voidaan tutkia valon avulla? Valo oli voimakkaasti esillä SciFest-tiedefestivaaleilla Joensuussa.

Savoon kultaa nuorten kulttuurikilpailuista

Savon ammatti- ja aikuisopiston joukkue voitti kultaa SAKUstars-kilpailussa Oulussa. Menestystä tuli kilpailujen improvisaatioteatteri-sarjassa. Savon koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus päätti perjantain kokouksessaan, että kuntayhtymä hakee järjestettäväksi vuoden 2017 SAKUstars-suurtapahtumaa.

Opetusministeriö myönsi koulutuslupia

Savon koulutuskuntayhtymä on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöltä luvan järjestää Pohjois-Savossa ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta (VALMA) sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta (TELMA).

Suomeen tarvitaan 500 uutta metsäalan kuljettajaa

Äänekoskelle rakennettavan sellutehtaan vaikutukset huomioitiin myös Savon koulutukuntayhtymän järjestämillä Kuljetusalan tutkintotoimikunnan kehittämispäivillä Kuopiossa. Äänekosken sellutehdashankkeen lisäksi myös muut vireillä olevat metsäteollisuuden hankkeet vaikuttavat väistämättä myös alan työvoimatarpeeseen.

Ammatilliseen opetukseen kumppaneita joka puolelta

Savon koulutuskuntayhtymällä on jo kaikkiaan 80 kumppanuussopimusta alueen yritysten, työyhteisöjen sekä kuntien kanssa. Uusimmat kumppanuussopimukset solmitaan Tervon, Lapinlahden ja Pielaveden kuntien kanssa ensi viikolla.
video

NAO-robotti on monialaisuuden taidonnäyte

Pena on pieni ja sympaattinen robotti, joka voi tulevaisuudessa tanssittaa esikoululaisia tai jumppauttaa ihäihmisiä. Pena on myös lähes elävä esimerkki Savonia-ammattikorkeakoulun monialaisuudesta, sillä sen parissa ovat työskennelleet niin tekniikan kuin muotoilun ja musiikinkin opiskelijat.

Suomen ensimmäiset ekokosmetologit valmistuivat Kuopiosta

Kuopiossa toimiva Savon ammatti- ja aikuisopisto aloitti ensimmäisenä Suomessa ekokosmetologien ammatillisen täydennyskoulutuksen. Seitsemän kuukautta kestänyt kokonaisuus sisälsi 18 lähiopetuspäivää, eri aihealueisiin ja omaan työhön liittyviä oppimistehtäviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.

Tuoreimmat