Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Jos olet fyysisesti aktiivinen keski-ikäisenä, voit kaikella todennäköisyydellä paremmin iäkkäänä. Siinäpä helppo ja tutkimustenkin mukaan paikkansa pitävä resepti. Terveystieteiden lisensiaatti Päivi Tikkasen väitöstutkimuksessa nimittäin havaittiin, että säännöllinen liikunta keski-ikäisenä mahdollistaa paremman toimintakyvyn iäkkäänä.

TtL Päivi Tikkanen

Toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, sillä Tikkasen mukaan iäkkäänä aloitettu vähäinenkin liikunta tuo tullessaan rutkasti terveyshyötyjä.
– Jos on aiemmin ollut ihan sohvaperuna, niin siinä vaiheessa kun liikuntaa lisätään edes pikkuisen, saavutetaan parhaat terveyshyödyt. Toisaalta on tärkeää, että jos olet liikkunut aktiivisesti, säilytä vanhat liikuntatottumuksesi, Tikkanen tiivistää.

Liikunta edistää ikäihmisen toimintakykyä monin eri tavoin ja sen tulisi olla osa päivittäistä rutiinia.
– Kestävyyskunnon lisäksi iän myötä tarvitaan myös lihasvoimaharjoittelua, jotta kävelyn edellytykset säilyvät ja saadaan ylläpidettyä tasapainoa. Lihaskunto alkaa heikentyä vauhdilla jo 65-vuotiaana.

Kuuntele Tikkasen haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 10’05”

Terveystieteiden lisensiaatti Päivi Tikkasen väitöskirja Kotona asuvien iäkkäiden ihmisten fyysinen toimintakyky tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 8.5.2015.

Vastaa