WorldSkills Abu Dhabi 2017: Suomelle kolme kultaa ja yksi hopea

Nuorten ammattitaidon nelipäiväinen MM-kilpailu WorldSkills päättyi Suomen joukkueen kannalta mieluisasti, kolmen kultamitalin ja yhden hopeamitalin lisäksi suomalaiset saivat yhdeksässä lajissa tunnustuksen keskiarvoa paremmasta suorituksesta.

Hävikkiviikon kilpailun voitot Kuopiossa Kalevalan ja Minna Canthin kouluille

Kuopiolaisille peruskouluille tarkoitettuun Hävikkiviikon rastirataan ilmoittautui 11 luokkaa. Servica, Jätekukko ja Kuopion kaupunki kannustivat oppilaita ja opettajia ruokahävikin vähentämiseen rastiratakilpailulla, jossa tutustuttiin monipuolisen materiaalin kautta aiheeseen.

Aivoja syövä ameba opettaa englantia

Ei ole kieltenopiskelukaan enää entisellään. Siinä missä ennen istuttiin luokassa opettajaa kuunnellen ja päntättiin sanastoa, voi nykyään opiskella oman ammattialansa englantia jännittävän äänidekkarin muodossa. Kuluneena kesänä noin 160 opiskelijaa eri puolilta Suomea suoritti kieliopintoja verkkokurssin avulla. Aineistona oli kertomus aivoja syövästä amebasta ja sitä levittävästä murhaajasta.

Ensimmäinen vammaistyön korkeakouludiplomi

Savonia-ammattikorkeakoulussa alkaa tammikuussa 2018 koulutus, jossa Suomessa voi ensimmäistä kertaa suorittaa vammaistyön korkeakouludiplomin. Kyseessä on monimuotokoulutus, joka sopii suoritettavaksi työn ohella.

Digitaalisuutta hyödyntävä opetus: ei loikkien vaan pienin askelin

Koulujen digiloikan perään on huudeltu jo jokunen vuosi, mutta moni asiantuntija toivoo loikkimisen sijaan pieniä, mutta sinnikkäitä askeleita. Tätä mieltä on myös kuopiolainen pitkän linjan tieto- ja viestintätekniikan kehittäjä, tutoropettajamentori Jarno Bruun. – Opettajan oma osaaminen ja innostus ovat digitaitojen edistämisen a ja o, ja siksi opettajien osaamiseen kannattaa satsata.

Draama vahvistaa vuorovaikutus- ja tunnetaitoja

Draaman taika näkyy ja kuuluu peruskouluissa entistäkin vahvemmin uusien opetussuunnitelmien myötä. Näin on erityisesti Kuopiossa, joka on palkannut draamakasvattajan vakituiseen tehtävään nuorten ja lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämistehtäviin.

Opiskelija, Kela tulee kampuksellesi

Kela perustaa elo- ja syyskuussa pop up -toimistoja kampuksille ympäri Suomen. Opiskelijoiden asumisen tukeen ja opintotukeen tuli useita muutoksia 1.8.2017. Pop up -toimistoissa Kelan palveluneuvojat vastaavat kysymyksiisi, ohjaavat etuuksien hakemisessa ja antavat vinkkejä verkkoasiointiin.

Terveysalan täydennyskoulutus: simulaatio-oppiminen on tehokasta

Potilasturvallisuus ja erityisesti lääkehoidon turvallisuus ovat olleet tapetilla vuosituhannen vaihteesta lähtien, sillä lääkehoidon vaara- ja haittatapahtumat ovat sairaaloissa yleisiä. Lääkehoidon oppimisen menetelmiä tutkinut TtM Suvi Aura toteaa, että lääkehoidon oikein toteuttaminen on välttämätöntä ja näin ollen sekä osaamisen arviointi että opetus- ja oppimismenetelmien arviointi ja kehittäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Mistä puuta ja osaamista kun biotuotealan jätti-investoinnit realisoituvat?

Opettaja Janne Jalkanen pyörittelee tuliterää Ponssen ajokonetta pohjoissavolaisessa metsässä. Kone ryömii taitavasti kantojen ja ryteikköjen yli ja nostelee kouralla jo kaadettuja runkoja kyytiin. Kyydissä on tällä kertaa alan opiskelijoiden sijasta toimittajia, joille kerrotaan metsien tilanteesta sekä puun riittävyydestä metsäteollisuuden tulevia tarpeita ajatellen.

Tarjoilijakaksikko taituroi voittoon

Minkä lajin kilpailusuoritukseen kuuluvat muun muassa seuraavat osakokonaisuudet: ruuan ja viinin yhdistäminen, viinien arviointi, asiakaspalvelu, samppanjapullon avaaminen, punaviinin dekantointi ja päärynän liekitys? Vastaus on nuorten tarjoilijoiden pohjoismaiden mestaruuskilpailu.

Tuoreimmat