Syömisen taito on rentoa suhtautumista ruokaan

Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Rento suhtautuminen syömiseen ja ruokaan on kateissa yhä useammalta meistä. Se on todellinen harmi, sillä tutkimusten mukaan syömisen taito on yhteydessä parempaan ruokavalion laatuun, matalampaan painoindeksiin sekä parempiin veren kolesteroliarvoihin.

– Rennosta syömisestä on oikeasti myös terveyden kannalta hyötyä, toteaa stressin ja syömisen välisiä yhteyksiä selvittänyt tutkija Elina Järvelä-Reijonen.

Syömisen taito on kohtuullisen uusi käsite, joka kuvaa henkilön suhtautumista ruokaan.
– Henkilöllä, jolla on syömisen taitoa, on myönteinen suhtautuminen ruokaan ja syömiseen. Syöminen on rentoa ja joustavaa. Henkilö on valmis maistamaan uusia makuja ja on sinut ruuan kanssa. Samoin henkilö, jolla on syömisen taitoa, kuuntelee ja noudattaa nälän ja kylläisyyden tunteita, Järvelä-Reijonen kuvaa.

Syömisen taito kärsii, jos elämässä tuntuu olevan kosolti stressiä.
– Stressaantuneimmilla henkilöillä oli enemmän tunnesyömistä eli syöminen perustui enemmän tunteisiin ja etenkin negatiivisiin tunteisiin. Vähemmän kuunneltiin kylläisyyden ja nälän tunteita.

Kuuntele lisää:

kuuntele Kesto: 19’13”

Vastaa